Toimen Poika
Toimen Poika -sanomalehden pani alulle toukokuun 16. päivänä 1912 järjestön perustaja Kurt Stenius. Ensimmäinen sanomalehti Toimen Poika - Fribyggaren ilmestyi käsinkirjoitettuna 26-sivuisena vihkosena. Steniuksen luonnehdinta lehden tarkoituksesta kuuluu:
"Lehden tehtävä on tarjota jäsenille tilaisuus saattaa ajatuksensa ja tunteensa julki, vaihtaa mielipiteitä ja kertoa kokemuksiaan ja seikkailujaan. Vapaa ja iloinen olkoon äänensävy. Pila ja leikki ovat elämän mauste. Mutta ei pidä silti unohtaa vakavaakaan. - - Toivomme, että kaikki jäsenet avustaisivat lehteä kirjoituksin ja kuvin. Vasta sittten se voi täyttää tehtävänsä. - - Lehden ei tarvitse ilmestyä kovin usein eikä säännöllisesti, ainoastaan silloin tällöin, kun aika ja tilaisuus ovat siihen sopivia. - -"
Lehti on aikojen saatossa tietysti muuttunut, mutta perusajatus ja monet pienet asiat ovat säilyneet muuttumattomina. TP-lehti ilmestyy edelleen noin reilun parinkymmen sivun laajuisena. Aidon TP-lehden tunnistaa edelleen omintakeisesta huumorista. Toimitussihteerien lupaukset lehden ilmestymisestä ovat muodostuneet jo legendaarisiksi - ilmestymisen epäsäännöllisyyden suhteen Steniuksen sanaa noudatetaan hyvin tarkasti. TP-lehden toimittajakunta on monipuolista vartioiden retkijuttujen väliin putkahtelee "naamojen" artikkeleita.
Tuorein TP-lehti
TP-lehti 1/2007, (2 443 kt)
- Päätoimittaja: Ile
- Toimitussihteeri: Sakke
- Julkaistu: Maaliskuu 2008
- Sivumäärä: 24
Mainetta vaan ei kunniaa...
Toimitussihteerien suurin haaste on julkaista vuoden aikana neljä lehteä, joka on minimimäärä lippukuntien väliseen lehtikilpailuun osallistumiselle. Lehtikisasta onkin napattu kakkossija vuosina 1997 ja 1998. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen lehti teki paluun kilpakentille ja vuoden 2005 kisassa lehti palkittiin parhaasta juorupalstasta ja toimitussihteerit saivat myhäillä kovin tyttövaltaisessa seurassa.