Toimen Poikain kiitollisuudenliljoja voidaan myöntää lippukunnan ansioituneille tekijöille ja tukijoille. Merkkien myöntämistä harkittaessa huomioidaan vain ansiot lippukunnan hyväksi.
Erityisen arvokkaaksi lasketaan ansiot, joilla on pitkäaikaisia lippukuntaa parantavia vaikutuksia. Tällaisia ansioita ovat lippukunnan kehittäminen, toisten sitouttaminen ja toimintaedellytysten parantaminen. |
III taso
Kiitollisuudenlilja
Merkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut lippukunnan hyväksi vähintään kahden (2) vuoden ajan.
Merkin saajan tulee olla oma-aloitteinen ja hänen toiminnastaan on oltava konkreettista hyötyä lippukunnalle. Merkin saajalta vaaditaan havaittavaa sitoutumista Toimen Poikain arvoihin. Merkki voidaan myöntää poikkeuksellisesti vähintään puolentoista vuoden erittäin ansiokkaasta ja tuloksellisesta toiminnasta. Merkki on hopeoitu pinssi, jossa on partiolilja sinisellä taustalla. Merkki kiinnitetään partiopaidan oikeaan rintataskuun (maamerkin puoleinen tasku). |
Hakemuksen täyttö: Lataa tiedosto omalle laitteellesi. Täytä selaimella (chrome, jne.) tai pdf-lukuohjelmalla (Adobe Acrobat). Huom! Ennen koko lomakkeen täyttöä tarkista että valitsemallasi ohjelmalla tekstisisällön voi tallentaa!
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Merkki voidaan myöntää esimerkiksi:
1) Henkilölle, joka on toiminut laadukkaasti lippukunnan ryhmien johtajana useiden vuosien ajan ottaen aktiivisesti osaa lippukunnan tapahtumien järjestämiseen.
|
2) Henkilölle, joka on toiminut useiden vuosien ajan lippukunnan isoissa pesteissä (presidentti, yliakela, konsuli, potkuri, jne.) ansiokkaasti ja tuloksellisesti, sekä aktiivisesti osallistunut myös esim. aktiivitoiminnan järjestämiseen, tapahtumiin tai muuhun lippukunnan perustoimintaan oman pestin ulkopuolella.
|
3) Henkilö on toiminut Kannatusyhdistyksen erittäin aktiivisena ja tärkeänä jäsenenä, joka on henkilökohtaisesti edistänyt yhteistyötä lippukunnan kanssa, toiminut merkittävästi varainkeruun parissa ja sen järjestäjänä, tai muilla tavoin usean vuoden ajan koordinoinut Kannatusyhdistyksen ydintoimintaa tavoitteellisesti.
|
II taso
tasavallan lilja
Merkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut ansiokkaasti ja aktiivisesti lippukunnan hyväksi vähintään viiden (5) vuoden ajan.
Merkin saajan toiminta on tuloksellista ja hän on huomattavan oma-aloitteinen. Hänen on pitänyt omalla panoksellaan edistää lippukunnan elinvoimaisuutta tai toiminnan tasoa. Merkin saaja on sitoutunut Toimen Poikain arvoihin ja hänen tulee toimia elämässään tämän arvopohjan mukaisesti. Merkki voidaan myöntää poikkeuksellisesti vähintään neljän vuoden huomattavan ansiokkaasta ja erittäin tuloksellisesta toiminnasta. Merkki on partioliljan muotoinen hopeoitu mitali TP:n sinisessä nauhassa. Merkin mukana tulee myös nauhalaatta. |
Hakemuksen täyttö: Lataa tiedosto omalle laitteellesi. Täytä selaimella (chrome, jne.) tai pdf-lukuohjelmalla (Adobe Acrobat). Huom! Ennen koko lomakkeen täyttöä tarkista että valitsemallasi ohjelmalla tekstisisällön voi tallentaa!
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Merkki voidaan myöntää esimerkiksi:
1) Henkilölle, joka on toiminut laadukkaasti lippukunnan ryhmien johtajana useiden vuosien ajan ottaen aktiivisesti osaa lippukunnan tapahtumien järjestämiseen.
|
2) Henkilölle, joka on toiminut useiden vuosien ajan lippukunnan isoissa pesteissä (presidentti, yliakela, konsuli, potkuri, jne.) ansiokkaasti ja tuloksellisesti, sekä aktiivisesti osallistunut myös esim. aktiivitoiminnan järjestämiseen, tapahtumiin tai muuhun lippukunnan perustoimintaan oman pestin ulkopuolella.
|
3) Henkilö on toiminut Kannatusyhdistyksen erittäin aktiivisena ja tärkeänä jäsenenä, joka on henkilökohtaisesti edistänyt yhteistyötä lippukunnan kanssa, toiminut merkittävästi varainkeruun parissa ja sen järjestäjänä, tai muilla tavoin usean vuoden ajan koordinoinut Kannatusyhdistyksen ydintoimintaa tavoitteellisesti.
|
I taso
Suuri tasavallan lilja
Merkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut poikkeuksellisen ansiokkaasti, tuloksellisesti ja aktiivisesti lippukunnan hyväksi vähintään kymmenen (10) vuoden ajan.
Henkilö on huomattavan pitkään tehnyt pestien vaatimukset ylittävää, TP-henkistä ja oma-aloitteista työtä lippukunnan eteen, jonka jäljet ovat pitkäkestoisia. Lippukunnasta on henkilön toiminnan tuloksena tullut elinvoimaisempi ja toimivampi. Merkin saaja on toiminut lippukunnassa alulle panevana voimana sekä kehittänyt lippukuntaa omaa vastuualuettaan laajemmin. Merkin saaja on omaksunut Toimen Poikain arvot, toimii elämässään partioaatteen mukaisesti, sekä on esimerkkinä muille arvojen toteuttamisesta. Merkki on partioliljan muotoinen hopeoitu mitali TP:n sinisessä nauhassa. Merkin mukana tulee myös nauhalaatta. Merkissä ja nauhalaatassa on kimin hymy, jossa on merkin järjestysnumero. Merkin taakse on kaiverrettu saajan nimi. |
Hakemuksen täyttö: Lataa tiedosto omalle laitteellesi. Täytä selaimella (chrome, jne.) tai pdf-lukuohjelmalla (Adobe Acrobat). Huom! Ennen koko lomakkeen täyttöä tarkista että valitsemallasi ohjelmalla tekstisisällön voi tallentaa!
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Hakemuksen lähetys tehdään varapresidentille.
Merkin myöntäminen
Merkin ehdottaminenKuka vain voi ehdottaa merkkiä ja esittää perustelut sen myöntämiseksi. Merkkiä ehdotetaan hakemuspohjaan tehtyllä vapaamuotoisella hakemuksesta, josta käy ilmi, miten asetetut vaatimukset on täytetty. Pestit ja niiden kestoajat listataan hakemukseen ainakin niiltä osin, kuin vaatimuksissa niitä edellytetään.
Ansiomerkkihakemukset jätetään varapresidentille, joka auttaa tarvittaessa myös hakemuksen tekemisessä. Varapresidentti esittää hakemuksen koko hallitukselle tai tilanteen vaatiessa niin vaatiessa vain hallituksen jäävittömille jäsenille. Presidentti vastaa ansiomerkeistä, joita jaetaan varapresidentille. Ansiomerkkien käsittelyssä hallituksen pöytäkirjoihin ei kirjata nimiä. |
Merkin myöntämine
Ehdotettujen merkkien myöntämisestä päättää JH vähintään ¾ määräenemmistöllä. Ehdotukset toteutetaan ehdotuspohjalla.
|
Merkin luovutus
Kaikki merkit luovutetaan juhlavissa tilaisuuksissa. Tarvittaessa merkin saaja tulee kutsua erikseen paikalle, jotta juhlava luovuttaminen on mahdollista.
Merkin luovutustilaisuudessa merkin lisäksi luovutetaan diplomi, jossa kuvataan merkin vaatimustaso sekä merkin saajan tärkeimmät ansiot merkin eteen. Nauhallisissa merkeissä jaetaan myös nauhalaatta. Luovutetut merkit kirjataan ylös luovutustilaisuuden jälkeen verkkosivuilla julkaistavaan rekisteriin. |
luovutustilaisuusMerkki luovutetaan myöntämispäätöksen jälkeen tilaisuudessa, jossa suurempi joukko lippukuntalaisia on koolla.
Tapahtuma voi olla esim. Juhlavuuden mahdollistava retki, leiri, kauden avaus tai päätös, juhlaillallinen tai vastaava suuren osan lippukunnasta kattava tilaisuus jossa on juhlallinen tunnelma Merkin luovuttaja voi olla merkin ehdottaja/presidentti/joku muu, ja luovuttajia voi olla yksi tai useampi On kannustettavaa jos lippu on paikalla, mutta tilaisuudesta voi tehdä arvokkaan myös ilman lippua. |